Rabbitin uusin työntekijä esittelyssä – millainen tyyppi on Ville Lahtinen?


Kovissa liemissä keitetyn konkarikuvaajan, Jere Satamon, kasvoille leviää hyväntuulinen hymy, kun häneltä kysytään uudesta työntekijästä.

 

–Villehän on tuollainen nuori ja tomera. Räväkkä tyyppi joka kuitenkin sopivasti tarvitsee sellaista isällistä ohjausta, Jere myhäilee.

Samaan aikaan toisaalla: Ville on estynyt osallistumaan omaan haastatteluunsa, koska on Nikon kanssa myyntineuvottelussa mukana. Ville pärjää ihmisten kanssa hyvin ja on sosiaalisesti lahjakas.

–Komea. Eli tasapainottaa porukan muuta ulkoista olemusta, Jere lisää Villen kuvaukseen.

Vahvuudet: pelkäämätön ja itsevarma

–Kuvauskeikalle haluaisin itse lähteä huolellisen suunnittelun saattelemana. Ville vaan lähtee ja päättää tilanteen mukaan suunnitelmansa ja luottaa siihen. Kyllä minä sitä vähän ihailen, koska se toimii.

–Ja ihmisten kanssa Ville tulee tosi hyvin toimeen.

Ulkopuolinen ihminen ei välttämättä erota Jeren, Nikon tai Villen kuvauskäsialaa suoralta kädeltä – vaikka jokaisella oma persoonallinen otteensa onkin. Mistä sitten erottaa työt Villen kuvaamiksi?

–Jos vertailen vaikka Nikoa ja Villeä kuvaajina, niin he katsovat asioita lopulta aika eri suunnista ja kiinnittävät huomiota eri seikkoihin kuvissaan. Villellä on ehkä vähän syvällisempi tapa kuvata ja kiinnittää kuvatessa huomiota kompositioon sekä sommitteluun. Niko on enemmän sellainen höyryjunamainen ja panostaa toisaalta kuvien määrään. Molemmat siis omalla tyylillään pirun hyviä.

Ville tuli Rabbitille ensisijaisesti täyttämään Matti Ruottisen videoeditointideskin eteen jättämiä saappaita. Matti jatkaa muuton jälkeen editointitöitä Helsingistä käsin ja Ville on ottanut isompaa roolia videokuvauksissa.

–Villellä on hyvät valmiudet ottaa videopuolella ohjaajan roolia. Siitä kyllä huomaa, että hän on elokuvapuolelta saanut koulussa paljon vaikutteita ja oppia.

Komea mies tuo Lahtisen Ville.