Tuotekuvausta studion puolella – Westons siideri


Se on perjantai ja blogivuoro osui tällä kertaa itselleni. Joten mikäs sen parempaa, kuin avata blogiura esittelemällä itseni ja omassa videossani pikaisesti vilahtava Westons -siiderin kuva.

Rabbitin jänöistä teille kirjoittaa tällä kertaa siis Antti ja aiheena on oma mielenkiinnon kohteeni eli tuotekuvaukset studiossa. Itse nautin suuresti kun saan puuhastella rauhassa studiossa ja rakentaa tuotteiden ympärille “miljöön”, jonka avulla kerrotaan ja tehostetaan tuotteen tarinaa.

Westonsin kohdalla kyseessä on luonnollisesti erittäin laadukas omenasiideri. Kuvaan piti siis tietenkin saada mukaan omenat. Itse taas näin kyseisen kuvan vähän hämyisenä; kenties otetuttuna jossain Lontoon pikku pubissa puupöydällä. Tätä tunnelmaa lähdin siis rakentamaan.

Lisäksi kuvaan piti pyytää lainaan Hunter’s InnistäWestonsin lasi vahvistamaan tuotebrändin esilletuontia. Pelkkä pullo yksinään kun ei oikein riitä. Lukumäärällisestihän parittomat luvut vain toimii, joten kolmen asian yhdistelmä – Lasi – Pullo – Omenat toimii paremmin, kuin vaikka kaksi tai neljä asiaa.

Videolta saatatte myös nähdä minun ruiskuttavan jotain pullon kylkeen. Kyseessä ei ole pelkkää vettä vaan pieni cocktail erilaisia nesteitä, jolla saadaan luotua illuusio kylmän pullon ja lasin kylkiin muodostuneesta kosteudesta. Tämän voisi toki tehdä aidostikin viilentämällä pullon ja lasin jääkaapissa, mutta koska tuotekuvaukset kestävät useasti muutamankin tunnin oli parempi käyttää “kestävämpää” ja valumatonta vaihtoehtoa.

Kyseinen kuva itsessään napattiin tällä kertaa puhtaasti yhdellä valotuksella. Eli kansankielellä photoshoppia ei käytetty kasaamaan monta kuvaa yhteen yhdeksi kuvaksi (komposiittikuva). Kokonaisuudessaan käytössä oli kuusi valoa.

Jonkin verran photoshoptyötä tulee väkisinkin tehtyä etikettien siistimisessä, valaisun loppukorjailussa yms. Kyseinen lähestymistapa vaatii enemmän työtä studion puolella, mutta on jälkikäsittelyn kannalta nopeampi toteuttaa. Toisaalta, se on myös loistava tapa oppia uutta ja korjata virheet samantien. Ohessa näet raakakuvan (kuva suoraan kamerasta ilman mitään korjailua) ja jutun lopussa “photaroinnin” jälkeisen lopullisen kuvan.

Westonsin myötä onkin hyvä siirtyä viikonlopun viettoon ja korkata uusi (tällä kertaa oikeasti kylmä ja huurteinen) pullo! Kuullaan seuraavan blogin merkeissä!

 

-Antti