Etupellossa ennakoiden


Mediatuotannon arki on pohjimmiltaan kausiluontoista. Monilla aloilla sesongit ovat hyvissä ajoin ennustettavia ja kalenteriin merkattuja, mutta meidän maailmassamme kaudet syntyvät asiakkaiden tarpeista, markkinoinnin aikatauluista ja välillä nopeastikin muuttuvista tilanteista. Se tarkoittaa, että elämme jatkuvasti noin 2–3 kuukautta etunojassa, mutta olemme samalla varautuneet siihen, että projektit voivat käynnistyä hyvin lyhyelläkin varoitusajalla.

Yritysasiakkaidemme markkinointi ja viestintä elävät usein syklissä, jossa oman kenties hyvissäkin ajoin suunniteltavan sesogin ideat ja toteutukset tiivistyvät meidän työpöydälle loppumetreillä – joulu, uuden vuoden kick off, kesä, ruska… Siksi meille onkin tuttua hypätä mukaan lyhyelläkin sytytyslangalla – oli kyseessä sitten video-, valokuva-, animaatio- tai audiotuotanto. Tälläkin hetkellä ehdimme yhä toteuttaa joulukaudenkin materiaaleja, mutta oma katseemme on siirtynyt ”jo” vuoden 2026 alkuun: kick off -tapahtumiin, lanseerauksiin, mainosmateriaaleihin ja niihin sisältöihin, joilla uutta vuotta lähdetään asiakasyrityksissämme rakentamaan. Ensi kevääseen tai kesään asti ei meillä ei ole juurikaan näkymää vielä.

Juuri nyt onkin erinomainen aika miettiä, miltä teidän organisaationne uusi vuosi näyttää ja millaista näkyvyyttä, sisältöjä ja vaikutusta haluatte saavuttaa heti alkuvuoden ensimmäisillä metreillä. Ennakoimalla säästyy stressiltä – ja joskus myös rahaa – mutta ennen kaikkea varmistetaan, että materiaalit ovat ajantasaisia, laadukkaita ja tukevat tavoitteita pitkäjänteisesti.

Asiakkaidemme elämä etupellossa

Kysyimme mielenkiinnosta muutamalta asiakkailtamme, miltä heidän alansa kausiluonteisuus näyttää ja kuinka paljon etupellossa heidän on tyypillistä elää. Miten vuodenajan vaihtelut ja eri juhlapyhät yms. vaikuttavat heidän toimintaan? Miten ja miten paljon etukäteen niihin tulee varautua?

Turun Seudun Osuuskaupan palvelupäällikkö Mira Nierman vastasi meille näin Wiklund-keskuksen näkökulmasta:

”Wiklund-keskuksen kaupoille ja ravintoloille juhlapyhät, kuten vappu, joulu ja juhannus, ovat kaupallisesti erittäin tärkeitä ja niiden ympärille rakentuu pitkälti taktista mainontaa. Erilaisten tapahtumien osalta suunnitelmat aloitetaan jo hyvissä ajoin, tapahtumasta riippuen vähintään noin puoli vuotta ennen.”

Turku Centerin toiminnanjohtaja Kirsi Erosen kommentit samaan kysymykseen:

”Vastaus riippuu paljon juhlapyhästä, eli pienemmät juhlat eivät vaadi niin suurta pohdintaa, esim. alkuvuodesta olevat ystävänpäivä, pullapäivät jne. menevät vuosikellon mukaan ja asiat käydään läpi muutamia viikkoja ennen tapahtumia.

Joulu sen sijaan on niin iso ja paljon suunnittelua vaativa juhlakausi, että sen suunnittelu aloitetaan jo helmi-maaliskuussa. Silloin lyödään lukkoon jo suunnittelun raamit eli alustavaa aikataulua, budjetti ja ideoidaan tulevaa joulua. Pikkuhiljaa siitä siirrytään ideoiden hiomiseen ja syksyllä kesälomien jälkeen toteutukseen. Loka-marraskuu onkin sitten jo erittäin kiireistä ja kaikkia jouluun liittyviä asioita viimeistellään ja laitetaan tuotantoon.”

Katso Turun keskustan joulu -videon tunnelmaa parin vuoden takaa.

VoiVeljet myynti- ja avainasiakaspäällikkö Henrika Laurila kertoo miten ravintola- ja cateringalalla tämä vuodenaikojen vaihtelu sekä juhlapyhät vaikuttaa:

”Vaikuttaa hyvin paljon, osa niin, että tiedämme varautua suureen kysyntään ja kiireeseen. Tai sitten niin, että on normaalisti ollut hiljaista ja mietimme miten tänä vuonna pitäisi reagoida ja kehittää tämän ajan vastaanottoa niin, ettei heittelyt olisi niin suuria. Ja toki reagoidaan myös nopeisiin muutoksiin, jotka saattaa tulla yllättäen.

Kyllä näihin pyritään varautumaan vuosikellon mukaisesti, minimissään 4kk etukäteen, jotta ne on myynnissä tiedossa. Tämä tarkoittaa erilaisten materiaalien, kampanjoiden suunnittelua, mutta myös myytävien tuotteiden sisältöjen valmistumista, kuten uudet menut, jotta voidaan myydä mm. yksityistilaisuuksia tms.”

Mahdollisuuksia ja uusia tarinoita

Kausiluonteisuus ei tarkoita pelkkää kiirettä, vaan myös mahdollisuuksia: mahdollisuutta suunnitella, ennakoida ja rakentaa jotain, mikä kestää aikaa, tuo näkyvyyttä ja vie toivottuun suuntaa. Kun asiakkaamme elävät etupellossa, elämme siellä mekin – valmiina tarttumaan hetkeen, mutta katse pidemmällä horisontissa. Uusi vuosi, vuosikello ja sesongit tuo mukanaan uusia tarinoita.

Varataan aika keskustelulle ja katsotaan yhdessä, mitä voimme toteuttaa teille ensi vuoden tarinoita ja kampanjoita.

Erinomaista marraskuun loppua.

Rabbit Visuals

Jaa artikkeli: