Mitä lyhyempi video, sitä parempi – eikö vaan?


”Tänään taas tyypilliseen tapaan teen lyhyttä somevideota, jonka pituudeksi on määritetty 20-30s. Aika lyhyt video! Miten ihmeessä saan kerrottua niin lyhyessä ajassa oleellisesti, mitä kyseisellä videolla halutaan saada aikaseksi? Kuvaamistani videopätkistä saisi kuitenkin helposti leikattua minuutin mittaisen, tai jopa pidemmän videon. Silloin voisin käyttää enemmän hienoja kikkailuja, kuvakulmia, leikkauksia ja siten videon sanoma olisi ehkä helpompi tuoda esille.”

Yllä kuvailtuna ajatuksiani, kun pohdin videoiden työstämistä. Tänä päivänä trendi tuntuukin olevan lyhyet fiilispätkät somessa. Mutta miksi? Mitä hyötyä siitä on, että näytetään niin lyhyessä ajassa esimerkiksi yrityksen tarinaa tai tuotetta? Eikö siitä saisi paljon enemmän irti, jos aikaa olisi hiukan enemmän. 20 sekuntia kun hipaisee ohi todella äkkiä, ja jos käyttäisin enemmän aikaa voisin tuoda pikkuhiljaa asiaa esille. Vähän niinkuin maustaisi ja kypsyttäisin ruokaa hitaasti, eikä kiireellä hätiköiden.

Lyhyellä videolla on somessa etua

Noh, ensimmäisenä tulee mieleen se, että jos kyseessä tosiaan on somevideo, tulee se todennäköisesti vastaan ihmisten feedissä. Muistele viimeisintä kertaa kun selailit esim. Facebookkia. Pysähdytkö jokaisen postauksen (tai videon) kohdalla ja luet/katsot sisällön hitaasti, ajatuksella. Ai, etkö? En minäkään, sillä itse ainakin scrollaan sivua vauhdilla eteenpäin sisällön tulvassa, pysähdyn katsomaan materiaalia mikä sattuu kiinnostamaan, ja jollei kiinnosta niin sitten skippaan sen aika äkkiä. Ja usein syy siihen, miksi pysähdyn on se että kyseisessä postauksessa on jotain mikä kiinnittää huomioni heti.

Tässä siis lyhyen videon etu. Voimme editoida lyhyen videon kiinnostavaksi ja huomiota herättäväksi, jolloin kohderyhmään kuuluva ihminen mahdollisesti pysähtyy ja katsoo siistin lyhyen fiilispätkän. Ja jos heitä kiinnostaa tuote/palvelu, siitä todennäköisesti pääsee lukemaan lisää helposti yhdellä klikkauksella. Jos kyseessä olisi pitkä video, jossa kestää päästä asian ytimeen, riski potentiaalisen kohderyhmän edustajan siirtymisestä seuraavaan kiinnostavaan juttuun kasvaa.

Toinen etu lyhyen ja kevyen tuotannon somevideoon on hinta. Lyhyen videoklipin kuvaamisessa, ei tarvita koko päivää tai isoa kuvaustiimiä. Lisäksi editoimisessa menee huomattavasti vähemmän aikaa, kuin pidemmän tarkkaan käsikirjoitetun mainosvideon tekemiseen. Usein näissä tapauksissa tarvitaan myös kevyttä animointia tms. Siitä syystä videon lopullinen hintakin tulee olemaan huomattavasti edullisempi. Jos käyttää rutkasti rahaa pitkään videoon, joka pyörii facebookissa eikä ihmiset jaksa katsoa sitä, on raha kuin kaivoon heittäisi. Kohderyhmää ei tavoiteta. Tässä tapauksessa ehkä lyhyt video toimisi paremmin, jolloin useampi ihminen todennäköisesti näkee sen, klikkaa linkkiä ja saa yrityksestä taatusti myös muistijäljen.

Tässä blogikirjoitus tällä kertaa. Haluaisin vielä korostaa, että lyhyt somevideo ei missään nimessä ole korvike perinteiselle videotuotannolle – päinvastoin. Se on ihan oma juttunsa ja käytännössä eri tuote. Molemmille löytyy oma aikansa ja paikkansa.

Terkuin: Valerio ”Vallu” Tatananni

”Toimituksen” huomautus: Kiitos Herkkunuotalle mukavasta yhteistyöstä esimerkkivideoiden osalta. Näiden somevideoiden varjolla Herkkunuotan Johan pääsi grillailemaan Nikon Big Green Eggillä ja kuvauksen sekä editin toteutti Jere. P.S. Herkkunuotasta muuten saa tämän kaupungin parhaat paistetut silakat.

Jaa artikkeli: