”Se kaikki alkoi kahvin…”


Ei tuohan oli Vilin repliikki. No totaaa..

”Riku karjalainen, kättelisin, mutta näinä aikoina ei varmaan kätellä” – Ensimmäinen lausahdukseni Nikolle kun tulin yllättäen Rabbitin ovelle.

Kouluni oli syksyllä etänä ja tuli oiva tilaisuus hakea työharjoittelupaikkaa. Halusin hakeutua yritykseen minkä ilmeestä tykkäsin, sekä sellaiseen missä voisin oikeasti tuoda jotain tarjottavaa, muutakin kuin kahvinkeittoa. 🙂

Joten päätin pamahtaa Rabbitin ovelle ja kysellä mahdollisuuksista harjoittelulle. Niko kiinnostui kun esittelin kuvituksiani ja kuuli koulutukseni sisältävän mm. animointia. Mieleeni myös jäi ensimmäiset ”Rabbitin” kaffet jotka joimme kun keskustelimme harjoittelusta (olivat hyvän ”jyrkät”).

 

Suoraan koneen ääreen

Pienen pohdinnan jälkeen mitä voisin harjoittelussa tehdä, sovimme harjoittelun alusta ja kestosta. Ensimmäisestä päivästä asti minut otettiin hyvin vastaan ja pääsin suoraan koneen ääreen. Harjoitteluni sisälsi todella muutakin kuin kahvin keittoa. Pääsin osallistumaan ja tuomaan osaamistani useisiin projekteihin, mistä olen erittäin kiitollinen. Koko harjoittelun ajan meno studiolla oli hyvä ja pääsin myös kehittämään taitojani jatkuvasti.

En halua edes laskea miten monta kiloa riisipuuroa olen kuluttanut harjoitteluni aikana lounaalla, koska määrä on ”loukkaava”. Tästä syntyikin yleinen vitsi studiolla harjoittelun kuluessa.

Parhaiten mieleeni harjoittelusta on jäänyt eri kuvauskeissit sekä isommat animaatiotyöt.

Harjoitteluni päättyi tammikuussa ja ennen sitä kyselin, olisiko Nikolla tarvetta vielä avulle jatkossakin. Ilmeisesti jotain olen tehnyt ihan ”ok” koska vielä täällä Rabbitilla pyörin. 😀

Mitäs kertoisin itsestäni vielä?

Opiskelen kolmatta vuotta Lapin AMK:ssa digitaalista kuvataidetta. Olen alunperin kumminkin Varsinais-Suomesta, jossa olen viettänyt suurimman osan elämästäni. Kuvan luominen erilaisin tavoin on aina ollut läsnä minulle tavalla tai toisella.

Muuten töiden jälkeen vapaa aika oikeestaan menee melkein samanlaisia hommia tehdessä kuin töissä, kuvittaen, editoiden ja muissa sellasissa hommissa. Joten työnteko oikeestaan tuntuukin luontevalta koska muutenkin olisin kynän ja koneen ääressä.

Ja toki minun töitä voitte käydä tsekkaa instagrammista @rkarj.

 

Nippelitietoa ”backstagelta”: Riisipuuron lisäksi Riku on myös Skyr rahkan suurkuluttaja! Uskoisin, että kaupallinen yhteistyö Skyrin kanssa kiinnostelee. 

Jaa artikkeli: