Seksiä ja erotiikkaa


Vitsi vitsi! Ei tässä jutussa mitään seksiä tai erotiikkaa ole luvassa. Bisnes ei ole laajentunut (vielä ainakaan) sille alueelle, mutta ajateltiin niputtaa vuosi 2019 yhteen ja kertoa miten se on sujunut. Kyllä sinne silti jokunen sänkykohtaus mahtuu joukkoon. Haluttiin vain jutulle raflaava otsikko joka taatusti herättää teidän huomion.

Startti alkuvuoteen

Edellisen vuoden jouluherkkujen jälkeen työt aloitettiin vauhdilla. Marjukka hyppäsi Rabbitin porukkaan ja tammikuu meni nopeasti uusiin asioihin perehtyessä. Alkuvuoden tavoite oli tavata mahdollisimman paljon asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Tässä myös onnistuttiin sillä tammikuussa tapasimme pelkästään vanhoja asiakkaitamme kahvittelun merkeissä kymmenittäin ja siitä poiki monia uusia ideoita ja ajatuksia.

Yhtenä ajatuksena oli aloittaa kevyiden somekuvausten tuottaminen nopeasti ja ketterästi. Palvelu otettiin innolla vastaan ja sitä on saatu toteuttaa asiakkaillemme viikoittain. Somekuvausten viehättävyys on siinä, että se toteutetaan mies ja kamera tyylillä, ja aineiston saa nopeasti käyttöön. Valokuvat ja kevyellä editillä toteutetut videoklipit takaa, ettei geneerisiin kuvapankkikuviin tarvitse turvautua. Kuvat on aitoa yrityksen omaa tekemistä ja visuaalista viestintää. Somessa kuvat ja videot saa olla rennompia, mutta edelleen brändin mukaista ja laadukasta materiaalia.

Helmikuussa remmiin astui toimistokoira Minni

Terävät hampaat ja älyttömästi energiaa: Sitä toi toimistoomme staffordshirenbullterrieri Minni, tepastellessaan paikalle toimistokoiraksi. Tämän vuoden aikana olemme saaneet juosta pennun perässä, pelastaa lukuisia kertoja tohveleita koiran hampaista ja seurata tämän kasvua pienestä pennusta jo täysikokoiseksi emännäksi. Minnin työnkuvaan on kuulunut työntekijöiden ulkoiluttaminen ja vieraiden tervetulleeksi toivottaminen. Hän on valmis ottamaan sylikoiran roolia koska vain, ja erityisesti “kummisetä” Jere saa usein suukotteluja osakseen. Tätä iloista energiapakkausta voi muuten seurata instassa @minnithemonster.

Harjoittelija ja uudet kuvaajat

Vuoden 2019 aikana meillä on ollut useampia harjoittelijoita eri rooleissa, osa pidempään ja osa lyhyemmän aikaa. Alkuvuodesta meillä oli Joonatan harjoittelemassa editointia ja Lada-Ville kuvaajana. Lada-Ville tosin oli jo kokenut kuvaaja, vaikka harjoittelijan roolissa meille tulikin. Keväällä mukaan hyppäsi Vallu ja Salla. Vallu tuli kuvaus ja videopuolelle, kun taas Salla viestinnän harjoittelijan rooliin auttamaan Rabbitin omassa viestinnässä. Syksyllä meillä oli myös reipas Aapeli suorittamassa TET- jaksoaan.

Vallu valmistuu vuoden loppuun mennessä, ja häntä nähdään Rabbitilla jatkossakin. Hänestä tulee yksi tiimimme kuvaajista, joka editoi ja onpa hän näyttänyt kyntensä jo kevyessä animoinnissa.

Salla on tehnyt Marjukan kanssa yhteistyössä Rabbitin omaa markkinointisuunnitelmaa, laittanut viestintää ja näkyvyyttä kuntoon. Nyt kun somekanavat ja blogi on saatu aktivoitua ja uskallamme ihan vain “olla me” ilman sen suurempaa suodatinta tai jännittämistä, on aika haikeaa päästää Sallasta irti, kun matka jatkuu loppuvuodesta seuraavaan harjoitteluun.

Tässä yhteydessä voidaankin sanoa, että meillä on iloksemme ollut aivan mahtavia harjoittelijoita, jotka ansaitsevat suuren tunnustuksen ja kiitoksen. Kiitos siis teille.

Ja onhan meillä syksyn jälkeen vahvuuteen tullut kaksi uutta nuorta kuvaajaa. Luukas ja Onni. Kaksi niin erilaista ja kuitenkin niin samanlaista heppua, omilla vahvuuksilla. Heitä tulette varmasti näkemään ensi vuoden puolellakin ja toivottavasti vielä pitkään.

Monta rautaa tulessa ja uutta ideaa

Yrityksenä olemme ehtineet paljon muutakin, kuin “vain” kuvata. Ollaan käyty yrittäjien aamukiekossa, tukeneet nuoria jääkiekkoilijoita, osallistuneet eri tilaisuuksiin, käyneet vierailulla BNI-ryhmissä, messuilla ja järjestäneet jotain pientä itsekin. Meillä näitä ideoita syntyy melko helposti ja kaikki ei tosiaankaan ole aina ihan toteutuskelpoisia, mutta jokunen niistä on myös saatu vireille tämän vuoden aikana. Omien projektien lisäksi olemme mahdollistaneet toisten järjestämiä tapahtumia ja osallistuneet niihin omalla työpanoksella.

Yksi hauska alkuvuoden projekti oli kausimaistelijat. Perinne on alkanut Nikon, Matin ja Jeren toimesta, mutta pikkuhiljaa siitä on kehkeytynyt vakavasti otettava perinne. Teemana on, että aina kun näet alkuvuodesta runebergintortun, jota et ole vielä maistanut niin osta ja tuo töihin. Tiettyjä tuotteita toki on ehkä pakko maistaa vielä varmuudeksi toisen tai kolmannenkin kerran, jotta varmistutaan tuotteen erinomaisuudesta. Näitä sitten porukalla maistellaan, analysoidaan ja onhan jokunen asiakaskin päässyt omat arvionsa antamaan. Tänä vuonna tämän harrastuksen myötä pääsimme juttelemaan runebergintortuista Yle Turun radiokanavalle. Vuoden 2019 kausimaistelioiden viiltävien analyysien lopputulema oli, että yksi on yli muiden ja osalla vielä paljon parannettavaa. Tästäkin projektista on instassa @kausimaistelijat tili, jonka voi ottaa seurantaan: Koska tammikuussa alkaa uusi runebergintorttukausi!

Osa aloitetuista projekteista on vielä kesken ja odottaa vauhtiin pääsyä. Kaikista taas ei vielä voi puhua. Yksi alkuvuodesta aloitettu projekti, joka ei ole vielä ehtinyt kunnolla starttaamaan, mutta joka selkeästi kiinnostaa on TubeAkatemia. Siihen voitte tutustua enemmän www.tubeakatemia.fi omilla verkkosivuilla tai kysyä aiheesta lisää.

Maaliskuussa Jere piti kaksi täyttä hääkuvaustyöpajaa Turussa ja Helsingissä ja palaute oli huikea. Lisäksi Kuva&Kamera -messuilla Jere pääsi kertomaan satapäiselle yleisölle Sonyn kalustosta ja hääkuvaamisen lyhyestä oppimäärästä. Nämä onkin erittäin mukavaa ja antoisaa vaihtelua arkeen.

Niko puolestaan on vetänyt yrityksille valokuvauskursseja. Jotkut voi pitää meitä suorastaan tyhminä, kun ollaan tällaiseen lähdetty. Ollaan silti huomattu, ettei se ole meiltä millään tavalla pois, vaikka autamme asiakkaita oman kamerakaluston käytössä. Ehkäpä jopa vahvistanut yhteistyötä ja asiakassuhdetta entisestään. Faktahan kuitenkin on, että me emme ole siellä joka päivä kuvaamassa. Ja jos päivän koulutuksella saamme asiakkaat kuvaamaan paremmin, kuin meidän konkarit niin ehkä sitten voidaan siirtyä kokonaan kouluttajan rooliin.

Syksyllä laajensimme, ainakin tilojen suhteen ja otimme Manillan toimiston kokonaan omaan käyttöömme. Tämän päätöksen seurauksena lasiseinää kaatui ja maalipensseliä heiluteltiin Aapelin TET-jakson aikana ja omin voimin. Tämän päätteeksi pidettiinkin ensimmäiset lettukestit rennoissa tunnelmissa ja ainakin itse viihdyimme vallan mainiosti. Tosin yleisön pyynnöstä lettukestit hyvin suurella todennäköisyydellä saa jatkoa.

Kuitenkin näiden lettukestien jälkeen alkoi ideat taas lentää. Syntyi ajatus. Otettiin muutamia puheluita, jonka seurauksena syntyi projekti nimeltään “keittiöremontti”. Ikioma studiokeittiö, keittiöstudio tai kuvauskeittiö, ihan millä nimellä sitä halutaan kutsua. Tälle tuntui olevan tarvetta ja kiinnostusta, meillä sopivat tilat ja kokemusta ruokakuvauksesta, joten miksipä ei. Mukaan projektiin saimme loistavat brändit kuten Puustellin, Siemensin ja Heirolin. Ensimmäiset osat keittiöstä on jo saapuneet toimistolle ja loppuvuodesta muodonmuutos tapahtuu.

Tammikuulle onkin ensimmäinen varaus keittiön osalta tehty, joten tästä kuulette aika pian lisää.

Vuoden 2019 lukuja

Lukuja! Niitähän kaikki nykyään tahtoo. Koitetaan siis saada jotain vuodelta 2019 kehiin. Luvuthan tulee vielä hiukan elämään, mutta tässä on lukuja kerättynä blogin julkaisupäivään mennessä.

Kalenterissa merkityt kuvaukset ja asiakaspalaverit = 1087 kpl
Käsitellyt valokuvat a’la Niko n. 36 000 kpl
Hääkuvauksia kesällä 2019 a’la Jere 26 kpl
Kirjallisia tarjouksia on toimitettu Marjukan “kynästä” 205 kpl
Laskutettuja projekteja 339 kpl
3D skannauksia 26 kpl
Kävijöitä verkkosivuilla 10 289 kpl
Verkkosivuvierailut somekanavista 3338 kpl
Verkkosivuvierailut Google Adsin kautta 2046 kpl
Markkinointikulut n. 4000€
Blogi juttuja on kirjoitettu (nyt) 13 kpl

Ja lopuksi ne kaksi sänkykohtausta

Olimme kuvaustiimin ja tuottajan roolissa Toshiban ilmalämpöpumppu mainosspotin toteutuksessa, jossa käsikirjoituksen takana oli mainostoimisto Moods Oy. Osa saattoi sen bongata Vain elämää -ohjelman mainostauolla. Lisäksi toteutimme Tablebedille videon ja kuvamateriaalia marraskuun aikana. Että sellainen vuosi. Saas nähdä mitä tulevalla vuosikymmenellä keksitään. Mitäs juonia teillä on uudelle vuodelle?

Jaa artikkeli: