Storyboard: ideasta todellisuudeksi


Kuvakäsikirjoitus (eng. storyboard) on varsinkin elokuvantekoprosessissa hyvin usein vahvasti läsnä. Varsinkin isoissa tuotannoissa täytyy pysyä kartalla siitä, mitä kuvaa ollaan tekemässä ja miten, ja kuvakässäri onkin tähän oikea työkalu. Kuvakäsikirjoitukset tehdään elokuvan tai muun videotuotannon käsikirjoituksen pohjalta, ja tekoprosessissa on yleensä mukana ohjaaja ja kuvaaja, sekä joskus itse kuvakäsikirjoituksen piirtäjä.

Kuvakäsikirjoitukseen suunnitellaan siis jokainen kuva tai liike, mitä kuvattavassa videossa tulee tapahtumaan. Kuvien oheen kirjoitetaan usein myös kohtaus- ja kuvanumero, sekä lyhyt kuvaus kuvattavan kohteen tai kameran liikkeestä tai toiminnasta.

Jokaisella on oma tapansa tehdä kuvakäsikirjoituksia, ja kaikista tärkeintä onkin, että vähintään ohjaaja, apulaisohjaaja, kuvaaja ja valaisija ovat tietoisia siitä, mitä kuvakäsikirjoituksen merkinnät tarkoittavat. Kuvakäsikirjoitukset voivat olla piirrettynä suoraan paperille, piirrettynä sähköisessä muodossa jollakin ohjelmalla tai otettuna kuvina. Kävin ensimmäisen ohjaustyöni esituotannon aikana useamman kerran kuvaajan kanssa suunnittelemassa kuvia lokaatioissa, ja otimme toisistamme kuvia, joista kokosimme yhtenäisen kuvakäsikirjoituksen. Samalla pääsin suunnittelemaan tarkemmin ohjaustani ja näyttelijöiden liikettä, mikä helpotti kuvauksissa toimintaa. Ja viimeisimmän elokuvani suunnitteluvaiheessa tein kuvakäsikirjoituksen yhdestä kohtauksesta… The Sims 4 -pelissä. Tähän ei oikeasti ole olemassa mitään rajoituksia.

Tyylejä on monia

Kuvakässärit voivat siis olla minkä tyylisiä tahansa, ja niitä voi käyttää missä projektissa tahansa. Osalle riittää nopeasti piirretyt tikku-ukot, kun taas toiset haluavat tehdä tarkan, sarjakuvamaisen suunnitelman, ja kuvata täysin kyseisen kuvakäsikirjoituksen mukaan. Osa ohjaajista taasen pitää kuvakäsikirjoituksia todella rajoittavana, ja haluavat lähteä tutkimaan kuvakulmia vapaasti vasta näyttelijöiden kanssa kuvattaessa. Itse koen kuvakäsikirjoitukset todella helpottavaksi, ja ne selkeyttävät paljon ajatusmaailmaani tietyistä kohtauksista. Olen saanutkin jo Vilin kokeilemaan kuvakässärin piirtämistä täällä Rabbitilla, ja suosittelen ihan jokaista kokeilemaan seuraavan kerran piirtämään kuvausten suunnitteluvaiheessa tikku-ukkoja, ja seuraamaan helpottaako suunnitelma tulevissa kuvauksissa! Uskallan väittää, että kuvakäsikirjoituksista on hyötyä missä tahansa visuaalisen median suunnittelussa. 

Tsemppiä kuvauksiin!

– Elisa-harjoittelija <3 

Taustakommentit: Elisa on muuten erittäin taitava, täsmällinen ja positiivinen persoona, jota miellyttää meksikolainen sekä korealainen makumaailma.

Jaa artikkeli: