Toimintamalli goes BOOM!


Aikoinaan kirjoitimme verkkosivuillemme toimintamallin, jonka luin nyt uudelleen ensimmäistä kertaa sitten viimeisimmän sivustopäivityksen. Ihan vain pohtiakseni voisiko sitä lähestyvän ”kymppisynttärin” kunniaksi jotenkin parannella ja selkeyttää.

Noh, katsotaanpa! Verkkosivuilla oleva sivun mittainen ”toimintamalli” starttaa ihan kivasti kysymyksellä ”Mitä saisi olla?”. Se on ihan hyvä, mutta ”olemme pelkkänä korvana” tai ”kuuntelemme kaksi kertaa niin paljon kuin puhumme”. Tämän tiedän jo hiukan menevän vihkoon. Sanotaan ennemmin, että tämä on se kaunis ajatus, miten halutaan toimia. Fakta kuitenkin on se, että me innostutaan usein todella isosti ja puhutaan erittäin paljon. Juurikin siksi, että me innostutaan.

Vaikka me kerrotaankin, että ”joskus saatamme innostua tarinoimaan liikaa ja silloin meidät saa keskeyttää”. Tuo on totta.  Silti pohdin, että alun voisi muuttaa seuraavanlaiseksi otsikoksi: ”Mitä saisi olla? Kerro se meille ja innostutaan yhdessä”. Koska näin siinä saattaa käydä, kun meidän kanssa istahtaa palaveriin.

Toimintamalli kuntoon

Innostutaan yhdessä

Sellainen huomio on tullut tehtyä, että moni ei edelleenkään tiedä mitä kaikkea me tehdään. Meiltähän saa palvelua laidasta laitaan kuten: yrityskuvaukset, tuotekuvaukset, videotuotannot, livestriimaukset, podcastit, 3D-tilaesittelyt ja animaatiot. Lisäksi upean verkostomme ansiosta meidän kautta hoituu monet muutkin tuotantoihin liittyvät lisäpalvelut.

Yhtenäinen toimintamallia onkin pieni haaste, kun kokonaisuudet vaihtelee yksittäisestä tunnin tuotekuvauksesta, usean kuukauden kestävään videosarjan tuotantoon. Toimintamalli ja marssijärjestys menee paljolti sen mukaan mitä lähdetään projektissa toteuttamaan. Siksipä paras toimintamalli on ottaa meihin yhteyttä, kertoa mitä on suunnitteilla ja tämän jälkeen sovitaan palaveri, jossa voidaan innostua yhdessä!

Lyödään lukkoon tärkeimmät

Yhden kohdan haluan toimintamallista vielä nostaa ”framille”. Eli ”Projektin alussa lyödään lukkoon tärkeimmät asiat”, tämä tarkoittaa sitä, että sovitaan mitä tehdään ja kenelle, millä aikataululla ja mikä on budjetti. Tässä kohtaa yleensä myös selviää lisäpalveluiden tarve, kuten käsikirjoitus tai casting.

Kun nämä asiat on sovittu alkaa yleensä allekirjoittaneen työmaa, jotta saadaan projekti starttamaan ja kaikki palikat kohdilleen. Aika monta asiaa tapahtuu, ennen kuin mm. videoprojektissa kuvaaja pääsee kuvaamaan materiaalia, saatikka editti työstämään videosta demoa.

Mitä enemmän tätä asiaa pyörittelen mielessäni, sitä vahvemmin kirkastuu ajatus siitä, että ehkä meidän pitäisi kysyä asiakkailta. Millainen on hyvä ja selkeä toimintamalli? Kertokaapa se meille ja me toteutetaan se.

Ideasta videoksi toimintamalli

Tässä vielä kertaalleen nähtäväksi animaatiovideo siitä miten videoprojekti kanssamme etenee.

 

Lähetä meille sähköpostia info@rabbit.fi tai ota yhteyttä tästä.

Mukavaa helmikuuta,
Marjukka

Jaa artikkeli: