Jännitystä ja tubettamista


Uuden projektin aloittaminen voi herättää monia erilaisia tunteita. Jännitystä, innostusta, pahimmillaan jopa pelkoa. Rabbitin uusi uskallus on TubeAkatemia.

YouTube on tällä hetkellä kovassa suosiossa. Sivustolla viihtyy niin eri ikäiset kuin taustaisetkin ihmiset. Siellä kun on jotain jokaiselle. Idea TubeAkatemiasta syntyi, Nikon nähdessä omien lastensa surffailevan tubemaailmassa. Ajatuksensa jaettuaan Marjukalle ja Jerelle, idea alkoi kasvaa ja kehittyä. Toki uuden projektin aloittaminen toi mukanaan pieniä huolenaiheita. Riittääkö aika? Löytyykö kiinnostuneita tyyppejä tai kumppaniyrityksiä?

Tähän mennessä olemme hakeneet osallistujia, valinneet mielestämme mielenkiintoisen kuusikon, etsineet kumppaneita, pyöritelleet silmiä byrokratialle, sekä puhuneet, suunnitelleet ja fiilistelleet projektin monia mahdollisuuksia.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että videotuotanto-yrityksenä uskomme videon voimaan. Vlogit ja vaikuttajamarkkinointi on kiehtova konsepti, mutta ei kuitenkaan kuulu Rabbitin tämän hetkisen tuotannon tyyliin. Näimme siinä silti erinomaisen mahdollisuuden ja TubeAkatemia on projektina tapamme kokeilla siipiä YouTuben maailmassa.

Miksi emme vain kouluta uusia kuvaajia Rabbitin nimen alle? Mitä Rabbit hyötyy tästä?

Hyödyn ei tarvitse olla aina laskettavissa rahallisessa arvossa. Oman ajan sijoittaminen toiseen ihmiseen, tai projektiin voi antaa takaisin jotain vielä arvokkaampaa. Tubettajat myös tuovat uutta verta, näkemystä ja energiaa josta voimme oppia. Kenties he auttavat avaamaan Rabbitin keski-ikäisten äijien (ja yhden muijan) silmät jollekin uudelle. TubeAkatemian avulla myös voimme jakaa omaa ammattitaitoa videotuotannosta kiinnostuneille nuorille.

Vaikuttajamarkkinoinnin suosio on kasvanut huimasti viime vuosien aikana. Kuluttajat haluavat kuulla aitoja kokemuksia ja mielipiteitä. Vaikuttajamarkkinoinnilla tarkoitetaan varsinkin sosiaalisessa mediassa tunnettujen ihmisten kanssa tehtyä yhteistyötä. Vaikuttaja voi olla suosittu bloggaaja, youtubettaja, julkisuuden henkilö tai vaikka “instagram-julkkis”. Vaikuttajat promoavat tuotteita ja palveluita seuraajilleen. Kun vaikuttaja luo sisältöä aktiivisesti, voi hänestä tulla osa seuraajan arkea. Tämän myötä somevaikuttaja saattaa tuntua tutulle henkilölle ja heidän mielipiteitä kuunnellaan ja arvostetaan kuin ystävän.

Sisältöyhteistyövideo on tämän hetken suosituimpia vaikuttajamarkkinoinnin keinoja. Yrityksen ja tubettajan yhteistyönä luoma video nostaa esille mainostajan tuotetta tai palvelua. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain tavallinen mainos jota tähdittää tubettaja. On tärkeää, että tubettaja saa pitää kiinni omasta tyylistään, ja mielipiteistään.

Valitsemamme tubettajat: (ylärivi) Vili, Anni, Markus, (alarivi) Jasmin, Aleksi ja Mirva-Mari

Mitä seuraavaksi?

Seuraava askel on löytää sopiva match: yhdistää yhteistyökumppanit sopivan tubettajan kanssa. Jokaisella tubettajallamme on omat vahvuutensa, näkemyksensä ja haluamme kannustaa heitä tekemään oman näköistä sisältöä. Rabbit antaa tukensa tubettajille tarjoamalla välineet ja opastuksen, toimimalla projektin hallinnoinnissa, sekä auttavana välikätenä tubettajien ja yritysten välillä.

Olemme saaneet positiivista palautetta ja keskustelleet useamman kiinnostuneen yrityksen kanssa. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että täysin uutta konseptia myydessä, voi uusi, aiempaa näyttöä odottava projekti tuntua hypyltä tuntemattomaan. Täysin uudet kokeilut vaativat tottakai rohkeutta, mutta voiko elämässä mitään voittaa jos ei uskalla koittaa? Me jatkamme TubeAkatemian kanssa luottavaisin ja odottavaisin mielin. Katsotaan mitä kaikkea tästä voikaan kehkeytyä.

Kiinnostaisiko yhteistyö TubeAkatemian kanssa? Ota yhteyttä info@rabbit.fi
ja tutustu tubettajiimme https://www.tubeakatemia.fi/tubettajat/

Jäikö jokin mietityttämään? Kysäseppä rohkeasti meidän uudessa kommenttiboksissa!

Jaa artikkeli:

Yksi vastaus artikkeliin “Jännitystä ja tubettamista”

  1. Niko Sieppi sanoo:

    Hyvä kirjoitus ja kai sitä vähitellen keski-ikäisiä ollaan ?